sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lisäkoulutus alkaa.....

Kolmas syyskuuta se sitten alkoi,lisäkoulutus Ahlmanilla.Toki jännitti nähdä keitä kollegoita kanssani istuisi koululuokassa ja millainen olisi minulle uusi opettaja.Hänen opissaan en ollut aiemmin ollut.

Tuttuja kasvoja löytyi.Muutaman kanssa olimme yhdessä opiskelleet aiemmin ja muutamien kukkakaupat sekä kuviot olivat tutut.Opettajaankaan en pettynyt,sopivan tiukka,määrätietoinen ja todella ammattitaitoinen osaaja.

Oppisopimuskeskuksen edustaja käytti oman aikansa päivästä kanssamme samoin kuin oppilaitoksen edustajat.Täytimme tarvittavat lomakkeet ja tutustuimme erilaisiin esitteisiin perehdytysluontoisesti.Ruuan jälkeen pääsimme töihin.

Piirrustusvälineet,  paperit ja tekniikat

Olen aiemmassa elämässäni ja koulutuksissani piirtänyt paljonkin luonnostöitä,mutta vasta nyt koin saavani oppia asiaan.Oppilaskansioon oli koottu monta sivua paitsi asiaa portfoliosta niin myös piirtämisestä.Esittelyssä olivat paperit,kynät,muut tarvikkeet sekä piirrosmallit.Opettaja havainnollisti asiaa myös demona.

Paperin valinta oli tuttua,mutta en ollutkaan ajatellut kuinka erilaatuiset paperit käyttäytyvät (mainitsemaani kategoriaan ei kuulu kopiopaperi!)akvarellipuuvärien kanssa.Laaduissa on eroja.

Uutena asiana tuli myös tekniikka pitää akvarellipuukynää lappeellaan väritettäessä ja kuinka kukka piirretään ensin pyöreänä/soikeana tms. hahmomuotona ja vasta sitten lähdetään viimeistelemään kuvaa.Ennen olen käyttänyt ensin viimeistelevää kynää ja vasta sitten väriä.




Uusi tekniikka veti pauloihinsa,wau!Piirsimme ensin paperille kukkia korteista ja sen jälkeen saimme uudet tehtävät.Opettaja laittoi taululle neljän morsiamen kuvat.Kuvista piti valita yksi ja suunnitella morsiamelle kimppu.

Kimppupiirros ja luonnos morsiamelle sekä työn toteutus


Ensimmäinen luonnospiirros piti olla se,jonka piirsi nopeasti asiakkaalle ensikohtaamisessa.Toinen piirros piti sitten olla se oikea luonnospiirros.

Valitsemani puku oli voimakkaasti A-linjainen ja hihaton.Yläosassa olivat leveät olkaimet,vyötäröllä leveä punainen "nauha" ja koko loppu luomus laskeutui levenevästi alas.Helmassa oli hentoa kirjailua.

Luonnostelin pisaranmallisen kimpun hoikalle morsiamelle.Flamingonkukkien hienoinen sydämenmuoto mukaili morsiamen kasvojen muotoa.Muuten kimpun yleisilme kieli selkeydestä,arvokkuudesta,hiukan rohkeudesta sekä tietenkin ruusujen tuomasta rakkausviestistä =)

Mukava yllätys oli myös se,että suunnitelma toteutettiin lähiopiskelupäivien aikana.Oli mukava sitoa taas pitkästä aikaa koulutyötä,vaikka tässä kimppumalissa ei juurikaan uutta ollut.Ja kun malli oli simppeli niin pääsin keskittymään aikataulutukseen täysin rinnoin.Parantamisen varaa jäi!

Tässä kuva kimpusta valmiina.Piirrustukset jäivät vielä opettajalle ja laitan nekin sitten myöhemmin....

Mutta,untenmaa kutsuu kulkijaa....analysoin kimppua,tekniikkaa ja ajankäyttöä tarkemmin seuraavassa.....



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti